8-bittisestä pidemmälle!

Microsoftilla on tällä hetkellä menossa kampanja, jossa haastetaan näyttämään teknologia-alan naisvakuttajia. #SurfaceTheWomen kamppis nostaa esin sen faktan, että neljä viidestä ei osaa nimetä naisvaikuttajaa teknologia-alalta. Microsoft lahjoittaa jokaisesta aihetunnisteella jaetusta julkaisusta #mimmitkoodaa -toimintaan.

Oma tarinani tietokoneiden kanssa on aika klassinen. Koko homma alkoi pelaamisesta 80-luvulla, 8-bittisen Nintendon ja Commondore ”kuusnepan” kanssa. Näillä tuli rämpättyä ala-astevuodet ja tuolloin modernisti ajattelevat vanhempani uskoivat pelaamisen auttavan matemaattiseen hahmottamiseen ja antoivat minun pelata rauhassa. Tässä ajassa oli kuitenkin jo jonkin verran poikkeuksellista, että tyttö pelasi ja kaiken päälle vielä hyvin – näinollen ala-astevuosien ajan kaverini olivatkin pääosin poikia.

Photo by Jason Leung on Unsplash

Kun kohtasin ensimmäisen kerran PC-tietokoneen, tutustuin samalla siinä olevaan Windows 3.1-käyttöjärjestelmään. Huvittavaa tässä oli se, että sain aikaan Hesarin tiskialkon takauoneessa pienimuotoisen kuhinan: tietokone oli vieras äitini työtovereille ja ihmisiä hämmästytti tuo lettipäinen pikkutyttö joka kuin taikaiskusta osasi konetta käyttää. Taisin tuona päivänä opettaa monelle, miten Paintilla maalataan ja kuinka pasianssin sai käyntiin.

Olin yläasteella mukana ensin konekirjoituskurssilla, jossa opeteltiin kymmensormijärjestelmää. Tästä kurssista sai lähteä kahteen suuntaan – joko konekirjoituksen jatkokurssille tai ohjelmoinnin perusteisiin. Asenne-ilmasto oli tuolloin vahva: vaikka edellisessä koulussa olin kuulunut jo tietokonekerhoon (jossa pelattiin Lemmingsiä kahdesti viikossa ja opeteltiin DOS-komentorivien käyttöä) ei minua huolittu ”poikien kanssa” ohjelmoimaan. Muistaakseni tästä kostona tehtiin luokan sällien kanssa jäynä opettajalle: kun koneen käynnisti, lävähti ruudulle hieman säädytön kuva, jota ei edes atk-opettajamme meinannut saada pois näkyviltä. Tässä vaiheessa hihittelin jo käytävällä.

Sain rippilahjaksi ensimmäisen oman PC:n jossa olikin nettiyhteys. Modeemin hypnoottinen rutkutus ja ujellus tuli tutuksi vuosien varrella. Myös äitini ”TUU NYT JO POIS MÄ HALUUN SOITTAA” karjaisut ovat jääneet mieleen, koska tuolloin internet-yhteys kulki lankapuhelinliittymää pitkin. Omalla koneella opettelin HTML-koodaamisen perusteita sekä tulipa kokeiltua jopa koneen ylikellottamista (kellottaminen tarkoitta koneen komponenttien käyttämistä suuremmalla nopeudella, kuin mitä valmistaja on tarkoittanut). Samalla IRC-keskustelupalvelun ihmeellisessä maailmassa pääsin tutustumaan muihin tietokoneiden toiminnasta kiinnostuneisiin ihmisiin ja ajauduin tietokoneella tehdyn konemusiikin saloihin. Anonyymisti keskustellen kun kenenkään ei tarvinnut tietää sukupuolta tai ikää – kun vältteli keskusteluissa aiheet ketterästi. Tietokoneharrastajien Assembly-tapahtumat olivat jo alkaneet ja sinne kovasti olisin tahtonut lähteä, mutta tässä kohden äiti piirsi rajan: se ei ole nuorten naisten paikka. Joten demoskene jäi osaltani kokematta, mutta saimpahan demojen taustalle tehdä musiikkeja, joskin nimettömästi.

Kun ammatinvalinnan aika tuli, opinto-ohjaaja totesi ettei naisista ole minnekään pelaamaan koneiden kanssa – lähdet lähihoitajaksi kuten kaikki muutkin hieman alle keskiarvon suoriutuvat tytöt. En lähtenyt, kiusallanikaan. Siirryin kymppiluokalle, opiskelemaan graafikoksi -ja jätinkin sen osion kesken tajutessani että tuohon aikaan ei korkeakouluun ollut asiaa ilman ylioppilastutkintoa. Lukioaikana rakastuin kuitenkin psykologiaan, yhteiskuntatieteiden perusteisiin sekä biologiaan ja päädyinkin muutaman mutkan kautta opiskelemaan toimintaterapeutiksi.


Vuosikausia tämä harrastus on kulkenut mukana. Olen ollut aina lähipiirini ATK-tuki, sekä jäljittänyt muutamista valmispakettikoneista komponenttien asennusvirheitä joiden kohdalla on päässyt jo virallisen tuen päässä naurahdus, ”Siis mä en ois koskaan tajunnut tota!” Nyt 15 vuotta myöhemmin olen päässyt takaisin alkuperäisten intohimojeni luokse: saan yhdistää työssäni ihmisten kohtaamisen ja teknologian. Nyt tekemäni työ ruoka-aputoiminnan sekä asunnottomuuden äärellä digiosallisuutta lisäten voi auttaa jotakin toista käyttämään teknologiaa oman hyvinvointinsa edistämiseksi – tai jopa valitsemaan urakseen tietotekniikan. Tänä päivänä kun mimmitkin voivat koodata!

ps. oma historiallinen suosikkini naisista koodien äärellä on tietetenkin pakko mainita: hän on Margaret Hamilton joka koodasi Apollo 11:sta laskeutumisen kuuhun.

pps. pelaan edelleen, lähinnä PC:llä sekä Xboxilla. Olemme opetelleet lasten kanssa jo tietokoneen käytön perusteita sekä pelaamme yhdessä koko perheen voimin. Digipelaaminen on myös koko perheen harrastus!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s